HS 30.4.2017 ”Kartano avautuu viljelijöille Vantaalla” –artikkelista saa tänään lukea iloisia uutisia siirtolapuutarhojen suunnittelun, ja kysynnän vilkastumisesta pääkaupunkiseudulla. Puutarhoja on monenlaisia ja kaupunkien kaavoituspolitiikka vaihtelee. Vaihtelu alueiden luonteeseen ja aktiivisiin toimijoihin on erittäin tervetullutta. Jutussa mainitulla Vantaan Keimolan alueella mökkejä ei varusteta ympärivuotiseen käyttöön ja suunnittelussa haetaan mahdollisimman luonnonmukaisia ratkaisuja kuten ekokäymälät, sekä sähkön kerääminen aurinkopaneeleilla. Meillä Niipperinpellolla GB Group Oy:n Espoossa aloittamaa pioneerityötä jatkaa nyt muut toimijat alueella. GB Group rakensi ja myi kolme uutta puutarhakylää Espoon alueella, kun viimeisimmät oli ennen näitä rakennettu Puolarmaariin 1990 -luvun alussa. Espoon kaupunki on nyt edistänyt yhdessä alueella jo toimivien tahojen kanssa Niipperinpellon kehitystä uusilla suunnitteluvarauksilla ja muilla päätöksillä niin Niipperinpellon eteläistä -kuin pohjoista aluetta ajatellen. Alue on ympäröivältä luonnoltaan, tunnelmaltaan, etäisyyksiltään ja palveluiltaan fantastinen ryhmäpuutarha-ja palstaviljelyalueeksi ja kaavoitus on tältä osin kyllä täysin nappiin osunut. Niipperinpellon eteläpäähän valmistui uusi asfaltoitu tieyhteys vuonna 2013.
Vuonna 2010 tehtyjen suunnitelmien mukaan GB Groupilla oli ajatuksena rakentaa koko Niipperinpellon alue siirtolapuutarhakäyttöön. Pidetyssä suunnittelukilpailussa he olivat konseptillaan voittaneet muut toimijat ja valikoituneet Espoon kaupungin kumppaniksi alueen toteutuksessa. Espoon siirtolapuutarhayhdistys on osaltaan markkinoinut kaupunkimökkeilyn ideologiaa Espoossa ja useammalle alueelle yrittämisen jälkeen heillekin avautui pari vuotta sitten ( v. 2015 ) mahdollisuus asettua Niipperiin pellon pohjoispäähän. Totean mökkiläisenä Niipperinpellon etelälaidalla ” naapureita odotellessa, tervetuloa; kahvit kyllä keitetään. ”![]()
Hienoa että kevät ja kesä innostaa ihmiset mökkeilemään. Suomalaiselle kesämökki on rakas.